Valitsin vuorovaikutuskuvakseni teoksen, jossa koottuna oli valokuvia Neuvostoliittolaisten sotilaiden hautakivissä olevista tähdistä. Kirjoitin teoksen nimen ja tekijän puhelimeeni muistiin, mutta saman vuoden syksynä pudotin sen vahingossa golfkentän vesiesteeseen (palloani etsiessä) ja mm. tämän tärkeän informaation ulossaaminen puhelimesta vesittyi sillä hetkellä ikuisiksi ajoiksi.
Kovien pakkasten aikaan minulla oli mahtava tyttöystävältäni juuri joululahjaksi saatu turkislakki. Teoksen kokardeja ihaillessani assosioin valkoisen turkishatun kuuluvan (ja kuuluneen) Suomen armeijan kenraaleille. Käteni osoittavat, ettei minun lakissani ole itänaapurin kokardia, ei tosin Suomenkaan. Mutta valkoinen väri osoittaa kuitenkin suuntautumiseni.
Teos oli mielenkiintoinen ja erilaiset kivet ja osittain ruostuneet tähdet koertoivat jokaisella olevan oman tarinansa. Esitysmuoto irroitti sen kyllä vahvasti asiayhteydestään, joten en pitänyt sitä kovinkaan poliittisest kantaaottavana. Sen sijaan sodan jäänteitä oli poimittu kuvaan vain visuaalisen ilmeikkyytensä ansiosta. Yritykseni oli raahata teos taas tähtien alkujuurille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti