KUP7 Vuorokausi majassa

Alkuperäinen, hieman värikkäämpi työ hukkui. Tässä majani musitinvaraiseen luonnokseen liitettynä 


Herään lokkien kirkunaan. Aurinko on noussut jo melkein korkeimmilleen. On kuuma, tukahduttavan kuuma. Venyttelen banaaninlehtivuoteella ja heräilen rauhassa. Nautin. Nautin suolaisesta tuulesta, kuumuudesta ja siitä, kun ei tarvitse kiirehtiä mihinkään, minun ei tarvitse tehdä mitään, eikä minulta edes odoteta mitään. Olemme rantautuneet autiolle saarelle jonnekkin päiväntasaajan tienoille. Täällä aurinko paistaa suoraan pään yläpuolelta ja vesi on turkoosin sinistä ja uskomattoman kirkasta.
Olen toteuttamassa suurta unelmaani. Elän siinä. Onhan tämä pallon kiertäminen tuulivoimalla aika pitkä häämatkaksi. Mutta siitä olen aina haaveillut. Lähtiessä nauroimmekin, että kestääköhän suhteemme sitä, mutta luulisi että vuodenpäivät samassa veneessä killuttuamme olisemme hitsautuneet kohtuullisen hyvin yhteen.

Kun on paljon aikaa, niin se aika menettää merkityksensä. Kun ei ole aikatauluun sidottuja velvoitteita, niin elämä vain kulkee, aika kuluu luonnollisen vuorokausirytmin mukaan. Ajantaju menee joskus aivan sekaisin. Joskus vuorokausi tuntuu viikolta ja viikko vuorokaudelta.

Nytkin olen loikoillut vuoteella jo useamman tunnin piirrellen ja päiväkirjaa selaillen ja täydentäen. Kohta kuumin aika päivästä on ohitse ja voimme alkaa valmistaa ateriaa. Nuotion kivillä siihen kuluukin runsaasti aikaa, koska halusimme pärjätä täysin saaren antimilla. Ruoanlaittovälineet jätimme tarkoituksella lahdenpoukamassa keluuvaan veneeseen.
Syömisen jälkeen alamme suunnittelemaan matkan jatkamista. Laskemme etäisyyksiä lähimpiin asuttuihin paikkoihin. Tutkimme kartasta kaikkia mielenkiintoisia paikkoja, joihin haluamme tutustua. Siinä vierähtääkin useita tunteja, mutta on mukavaa, ettei silti tule jotakin laiminlyönyt olo. Ei ole mihinkään kiire.
Sitten taas nukumme. Nukumme, vaikkei vielä väsyttäisikään, sillä tarvisemme lepoa. Purjehdus on niin rentouttavaa, vaikka onkin rankkaa tähänvuodenaikaan näillä leveysasteilla.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti