KUP8 Maisemaan sijoitettu rakennus


Menimme erään demon aluksi valokuvaamaan koulun vieressä olevaa liikenneympyrää ja tehtävänämme oli suunnitella ja rakentaa pienoismalli, jonka sijoittaisimme maisemaan. Tämä arkkitehtoninen rakennusvisio toteutettiin niin, että rakensimme pienoismallit, jotka sitten valokuvasimme. Kuvankäsittelyohjelmalla sitten muokkasimme rakennuksen osaksi maisemataustaa. 

Halusin ottaa rakennuksen teemaksi merenläheisyyden ja onnistuin omassa tavoitteessani. Rakennukseni muistuttaa talviteloilla olevaa, ylösalaisin käännettyä puuvenettä. Seinät ovat lasia, jota pienoismallissani kuvaa harmaan pahvin päälle laitettu piirtoheitinkalvokalvo. Veneen pohja toimii kattona. 
Sijoitin rakennukeni keskelle liikenneympyrää, Vaikka todellisuudessa sen käytännöllisyys olisikin kyseenalainen. 

Portfoliota kootessani en löytänyt mistään muokkaamaani kuvaa, joten tyydyn nyt vain laittamaan aihiokuvat esille. Todennäköisesti olen sen tallentanut koulun verkkoon, mutta varmaankin epähuomiossa sellaiseen kansioon, mikä automaattisesti tyhejennetään. 

Luonnoksia rakennuksesta


Meriaiheinen liikehuoneisto

Sijoituskohde keskellä kiertoliittymää

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti