Piirsimme hiilipiirustukset neljän hengen ryhmissä. Jokainen ryhmä valitsi jonkin Artikan sisällä olevan kohteen, joka taas jaettiin neljään osaan, josta jokainen ryhmän jäsen valitsi yhden omaksi maalauskohteekseensa. Minun kohdalleni osui katto, joten työstä on vaikea saada selkoa, mitä se esittää. Työssä oli tarkoituksena ilmentää luonnollisesti erilaisia pintoja ja keskittyä mittasuhteisiin, joka oli vaikeaa paperin suuren koon vuoksi (n.150cmx150cm). Valmiit työt käsiteltiin fiksatiivilla, ettei hiili lähtisi irtautumaan valmiin työn pinnasta.
Kun työt oli (vihdoinkin)saatu valmiiksi, koottiin taas ryhmäläisten työt yhteen ja siitäkös riitti tarinoitavaa, kun niitä yhdessä tarkasteltiin. Tässä vaiheessa opintoja olin jo kurkkuani myöten täynnä niitä YLI TUNNIN kestäviä palautekeskusteluja valmiista (ja puolivalmiista) töistä. En halua ketään kurssikaveriani henilökohtaisesti muistaa pahalla, mutta toisiaan toistavat tai "tyhjät" kommentit, joita sai kuulla vuoden aikana noin vuorokaudellisen sai minut hulluuden partaalle. Nykyäänkin analysointi-sana saa minut kavahtamaan, itsesuojeluvaistoni herää...
Takaisin asiaan, työstäni tuli tylsä. Katto ei kokemukseni mukaan ollut mikään innoittavin muusa. Suurelle paperille suurten tasaisten pintojen piirtäminen oli myöskin tylsää. Ehkä tällaiset vaiheet ovat myös osa taiteilijan elämää (tai kuvisopettajan ja opiskelijan). Kyllähän juuri tuollaisen vaatimattoman pinnan eläväksi saattaminen hiilellä on hyvää treeniä, mutta ehkä katto ei ole tauluna mikään mielenkiintoisin. Huomasin työskennellessäni, miten tärkeänä pidän kohteen mielenkiintoisuutta. Ajattelin ehkä liikaa koko opintojen aikana, että jokaisesta työstä pitäisi tulla taulu tms. jonka voi laittaa seinälle. välillä olisi voinut vapautua luonnostelemaan ja päästämään omista tavoitteista irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti