KUP5 Raportti Second life-maailmasta ja taidenäyttelystä

Second life-seikkailu oli mielestäni täyttä sekoilua. Ensimmäinen tunti ja oman hahmon- avatarin luominen oli vielä mielenkiintoista, mutta näin kahden vuoden jälkeenkin mieleeni nousee noista tunneista turhautunut olo: Istun hapettomassa, kuumassa tietokoneluokassa torstai-iltana kello 19:37. Takana on jo reilut 10h opiskelua tälle päivälle, 36h kuluvalle viikolle. Tutustun ja kulutan aikaa virtuaalisessa maailmassa, joka on luotu oikeille ihmisille ajanvietteeksi- ei minulle. En jaksanut innostua virtuaalisesta vaateshoppailuista tai minuuttia pidempään virtuualisella skootterilla ajosta virtuaalisessa virikeympäristössä. Koin vahvasti, että ajalleni olisi ollut parempaakin käyttöä. No saimme kuitenkin virtuaalinäyttelymme pidettyä ja he kohottelivat virtuaalimaljojansa virtuaaliavajaisissa. Siis he, jotka näyttelyyn löysivät, muutama eksyi...

Oma liike-taideteokseni talon seinässä Second life-virtuaalimaailmassa

Taidenäyttelyn avajaiset pidettiin jollakin saarella second life-maailmassa. Minä melkein missasin koko tapahtuman, kun en meinannut löytää tapahtumapaikkaa. Kaverini ruudulta seurasin sivusilmällä näyttelyn kulkua navikoidessani mielikuvitusmaailmassa, jossa kaikki on mahdollista, paitsi aivan normaali, loogisuuteen perustuva suunnistaminen.

No viimetipassa löysin paikalle, eikä kyllä myöhästyminen juuri harmittanut. Opettajan innostus aiheesta ei oiken siirtynyt minulle asti ja tyydyin seuraamaan passiivisena sivusta, kun muut kohottelivat maljoja ja laittoivat virtuaaliminänsä tanssimaan aivan aitojen hihkaisu-äänien säestämänä. 

"Kaarlon & (virtuaali)elämään kyllästynyt avatar"