Nuoren taiteilijan tulkinta lemmikkikoiransa kuolemasta |
Suoritin KUP1 harjoittelun Kataloisten koululla Hämeenlinnan Lammilla. Koulussa on vain kaksi luokkaa (ja opettajaa). Pidin tunnit 3-6 luokkalaisille, eli ”yläluokalle”.
Esittelin itseni lyhyesti ja kerroin tuntien kulun ja aiheen. Menin koululle puolta tuntia ennen tunnin alkamista. Se osoittautui tarpeelliseksi varotoimenpiteeksi, koska tallentamani Powerpoint-tiedosto ei auennut opetusluokan koneella. Jouduin avaamaan tiedoston opettajanhuoneen hallintokoneella ja siinäkään tiedostomuodon muuttaminen ei onnistunut. Kopioin kuvat nopeasti Word-tiedostoon ja esittelin diaesitykseni sen avulla. Tunnin aiheeksi minulle annettiin kultakauden taiteilija ja jokin tyylisuunta. Valitsin Huo Simberin ja symbolismin. Käytin taiteilijan ja tyylisuunnan esittelyyn puolisen tuntia. Katselimme taiteilijan teoksia ja avasin oppilaille sybolismia niiden avulla. Samalla tarkkailimme Siberin ominaista maalaustyyliä. Valitsin diasarjaan kuvia teoksista, jotka käsittelevät kuolemaa. Lähestyin koko aihetta vertailemalla Simberin piruja ja enkeleitä. Lopuksi keskustelimme symbolismista ja kyselin oppilailta erilaisia symboleja esim. sarjakuvista. aihe jäi mieleen, koska tehtävissä töissä löytyi symboleita, joita emme käyneet yhdessä läpi.
Toisen tunnin oppilaat käyttivät tehtävän suunnitteluun ja hahmottelemiseen. Aiheeksi annoin Kuoleman (surun, ahdistuksen tai muun vastaavan tunteen). Nuoremmille aiheen käsittely oli vaikeampaa ja aiheet nousivat suoraan esitellyistä maalauksista. vanhemmat osasivat liittää aiheen omaan elämäänsä. Tehtävänanto oli ilmeisen mielekäs, koska kaikki syventyivät työhönsä ja tekivät niitä ahkerasti. Osa innostui aiheesta ja koki sen omakseen.
Kolmannella tunnilla lyijykynähahmotelmat vahvistettiin vahaliiduilla ja lopuksi työ maalattiin vesiväreillä simberin käden- ja työnjälkeä mukaillen. töistä tuli näyttäviä ja puhuttelevia. Viikatemiehiä ja luurankoja löytyi lähes jokaisen paperista.
Oppitunnilla tutustuttiin uuteen kultakauden tyylisuuntaan ja taiteilijaan. Töissä käytimme kolmea erilaista tekniikkaa. (Lyijykynä, vahaliitu ja vesivärit). Aihetta kuolema, helvetti ja taivas tarkasteltiin hiukan myös uskonnolliselta kannalta.
Olin tyytyväinen opetusjaksooni. Esitelmä oli aika pitkä, mutta oppilaat jaksoivat kuunnella mielenkiinnolla. Teemaa käsiteltiin keskusteluissa ja symboliikkaa löydettiin teoksista yhteistuumin. Erityisesti ilahdutti se, kun vanhemmat oppilaat saivat kuvattua abstraktejakin asioita maalauksissaan. Nuoremmilla oli vaikeaa käsitellä koko aihetta omista lähtökohdista. Ohjaavan opettajan kanssa keskustelimmekin, etteivät 3-4 luokkalaiset vielä välttämättä ole kehittyneet symboliselle kaudelle, jolloin symboliikkaa on mahdotonta käsitellä turvallisen konkretian sijaan.
...kuolema, hauta... |
luuranko, viikatemies... |
Töiden esittelyä |
"tienhaarassa" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti