KUP8 Rakkauden leivos

Rakkauden leivokseni taisi olla sellainen yhden illan juttu. En nimittäin ehtinyt dokumentoida sitä valmiiksi saamisen jälkeen. 

Lähestyin aihetta miettimällä lempileivostani. Herkullinen marsipaani-kermakakku nousi mehukkaimpana mieleeni, joten leivoin sellaisen paperimassa-tapettiliisteritaikinasta. Leivoin kakkuni sydämen muotoon ja siloittelin kakun pinnan veden avulla aivan tasaiseksi. Kakun kuivuttua maalasin sen vaaleanpunaiseksi ja rakensin mehupillistä ja paperista Amorin nuolen, joka oli lävistänyt kakku-sydämen. 

Symboliikkaa ei tarvinne sen enempää selittää auki. Vaaleanpunainen sydän kertoo mielestäni kaiken oleellisen.  

Luonnokseni rakkauden leivoksesta

KUP8 Maisemaan sijoitettu rakennus

Menimme erään demon aluksi valokuvaamaan koulun vieressä olevaa liikenneympyrää ja tehtävänämme oli suunnitella ja rakentaa pienoismalli, jonka sijoittaisimme maisemaan. Tämä arkkitehtoninen rakennusvisio toteutettiin niin, että rakensimme pienoismallit, jotka sitten valokuvasimme. Kuvankäsittelyohjelmalla sitten muokkasimme rakennuksen osaksi maisemataustaa. 

Halusin ottaa rakennuksen teemaksi merenläheisyyden ja onnistuin omassa tavoitteessani. Rakennukseni muistuttaa talviteloilla olevaa, ylösalaisin käännettyä puuvenettä. Seinät ovat lasia, jota pienoismallissani kuvaa harmaan pahvin päälle laitettu piirtoheitinkalvokalvo. Veneen pohja toimii kattona. 

Sijoitin rakennukeni keskelle liikenneympyrää, Vaikka todellisuudessa sen käytännöllisyys olisikin kyseenalainen. 

Portfoliota kootessani en löytänyt mistään muokkaamaani kuvaa, joten tyydyn nyt vain laittamaan aihiokuvat esille. Todennäköisesti olen sen tallentanut koulun verkkoon, mutta varmaankin epähuomiossa sellaiseen kansioon, mikä automaattisesti tyhejennetään. 

Luonnoksia rakennuksesta

Meriaiheinen liikehuoneisto

Sijoituskohde keskellä kiertoliittymää

KUP8 Lohduttava kuppi

"Lohduttava linnunpesä"

Savityön aiheeksi annettiin lohduttava kuppi. Esineeseen piti sisällyttää elementtejä, jotka huokuvat lohdutusta, sen piti antaa voimaa ja rohkeutta käyttäjälleen. Aluksi luonnostelimme ja suunnittelimme kuppia isolle A3-paperille. Se oli mieluisaa tekemistä.

Kun sain suunnitelman valmiiksi aloin muokkaamaan savea. Siitä poistettiin aluksi mahdolliset ilmakuplat reilulla mäiskinnällä. Hakkasin savikönttiä pöytään niin että seinät raikuivat. Hiukan sekavin tuntein hakkasin savea raa´alla voimalla hampaat irvessä ja ajattelin samalla haurasta, lohduttavaa kuppia. 

Kovan mätkimisen jälkeen leivoin savesta makkarapötköjä, jotka spiraalimaisesti kiedoin kupin muotoon. Vastakkain tulevat pinnat piti karhentaa ja sivellä hiukan vedellä. Lopuksi makkaroiden välit tasoitettiin veden avulla ja kuivauksen jälkeen se pääsi uuniin, jossa sai lopullisen kovuutensa. 

Suunnittelin ja valmistin kupin muistuttamaan muodoltaan linnunpesää. Sillä halusin symbolisoida turvallista kotia. Linnunpesän, luonnossa lämpimät ja pehmeät seinät suojaavat linnunpoikia tuulelta ja kylmältä. Se on turvapaikka, jossa avuttomasta rääpäleestä pidetään pyyteettömästi huolta. Siellä saan kokea olevansa rakastettu. 

Epäilin omia taitojani sen verran, etten uskaltanut tehdä kupin seinämistä niin ohuita kuin olisin halunnut. Silloin sitä olisi voinut oikesti käyttääkin. Toisaalta paksuilla seinillä se on luonnollisemman näköinen ja muistuttaa enemmän esikuvaansa. 

Tietoisena siitä, että kupistani ei tulla nauttimaan elintarvikkeita, jätin sen lasittamatta. Vaikkei kupista oiken voikaan syödä tai juoda mitään, on sillä  ollut tärkeä tehtävä asunnossani. Se on saanut sijoituspaikakseen avotakan edustan. Aina kun käytän kuppia, tiedän, että on kyseessä erityinen hetki. Rauhallisina syys- ja talvi-iltoina laitamme kämppisten kanssa pienet kynsitulet takkaan, kannamme vieraspatjamme sen eteen ja nautiskelemme. Yleensä sikaria tai piippua poltellessa kuuntelemme Glenn Gouldin tulkintaa J.S. Bachin säveltämästä Goldbergin muunnelmista ja jutustelemme mukavia. Silloin ei saa olla kiirettä, stressiä tai naisvieraita. Linnunpesä, lohduttava tuhkakuppi on kätevä apulainen, jos ei hyvästä makuuasennosta jaksa kurottautua karistamaan toscanolaista takkaan saakka. Takan imu vie savut mennessään, eikä jäljelle jää mukavien muistojen lisäksi, kuin vieno muistutus kuubalaisesta (tail italiaanosta).  

KUP8 Kahvikuppi Arabia: KoKo

SUUNNITTELIJAT: Kristina Riska ja Kati Tuminen-Niittylä

Muotoilija Kaj Franck loi sodanjälkeiseen Suomeen karun, yksinkertaisen astiamalliston ajan hengen ja puutteellisuuden mukaisesti. Tuotannossa tapahtuneiden uudistusten johdosta muotoilija sai tehtyä muokatun version tästä Kilta astiastosta, joka oli lähempänä taiteilijan ihannetta. Se nimettiin Teemaksi ja lanseerattiin vuonna 1981. Myöhemmin Arabia on tuonut markkinoille muunnelmat 24h, ABC, KoKo, Oma ja nero. Näiden ajatellaan olevan esikuviensa jälkeläisiä kantaessaan Killan ja Teeman yksinkertaistettua muotoiluperintöä.  

KoKon suunnittelu aloitettiin vuonna 2002, jolloin järjestettiin suunnittelijoiden kutsukilpailu. Riska ja Tuominen-Niittylä tekivät tuolloin ensimmäistä kertaa yhteistyötä voitokkaalla menestyksellä. Värimaailma oli ase, jolla he iskivät kysyntään, ajan hermoon. Suunnittelu alkoi värien valinnasta yhteistyössä Arabian tehtaan laboratorion kanssa. Vasta viiden alkuperäisen värin selkiydyttyä suunnittelu siirtyi muotoihin ja mittasuhteisiin. Myöhemmin KoKoa on tehty muihinkin väreihin. Astiasarjaa on saatavana useassa eri koossa. Aina XS:stä suureen L:ään. Astiasarja lanseerattiin vuonna 2005. 

Muotoilijoidensa mukaan KoKo ei ole astiasto, vaan sarja astioita. Tällöin sarjan astioita voi vapaasti yhdistellä, eikä tarvitse omistaa koko astiastoa kokonaisuuden täydelliseksi saattamiseksi. Kantavana ajatuksena on, että jokainen sarjan esine on oma kokonaisuus. Siksi astioita ostetaan yksitellen, tai pieniä määriä, jolloin käytön monimuotoisuus korostuu. 

KUP8 Arkkitehtuurin peruselementit -ryhmätyö

Kurssin arkkitehtuuria käsittelevässä osiossa tehtiin ryhmätyö, jonka aihe oli valittavissa juuri arkkitehtuurin peruselementeistä: viivoista, tasoista janiiden yhdistelmistä. Oman ryhmäni aiheeksi valikoitui rakenteiden ja niiden kestävyyden tutkiminen. Tehtävänämme oli rakentaa tulitikuista ja sinitarrasta mahdollisimman korkea, pystyssä pysyvä rakennelma. 

Uurastuksemme oli ilmeisesti tuhoon tuomittu heti alkuun, koska kohtasimme suuria vastoinkäymisiä rakentamisen aikana. Tavoitteenamme ollut Baavelin torni kaatui ennen aikojaan liian löyhien liitosten vuoksi. Emme saaneet sinitarraa pitämään tikkujen rieteyskohtia tarpeeksi lujasti paikallaan, jolloin rakenteesta tuli kestämätön, vaikka se aivan hyvältä näyttikin. 

Jokin muu materiaali olisi voinut toimia paremmin sidosaineena. Muistan nähneeni Rauman taidemuseon lasten taidenäyttelyssä Karkkitehtuuri- rastin, jossa hammastikuilla ja Ässä-Mix-karkeilla oli saatu samanlaisia rakennelmia aikaiseksi. Karkeilla rakentelu olisi ollut muutenkin siistimpää ja maistuvampaa.

Karkkitehtuuria

KUP8 Kuvapäivkirja

Askartelimme  kukin oman näköisen, vähintään viisisivuisen vihkon kuvapäiväkirjan pohjaksi. Valitsin pintamateriaaliksi farkkukankaan, joka toimii mielestäni hyvin kirjan kentena. Se luo hauskan tunnelman esteettisyydellään ja tuntuu käteen mukavan pehmeältä. Uskallan väittää, että jokaisella on omia kokemuksia farkkujen käytöstä, joten jokaiselle se voi tuoda omia, yksilöllisiä muistoja tai mielikuvia mieleen.

Minun päiväkirjani voi sitoa kiinni vihreällä silkkinauhalla, joka sointuu hyvin yhteen vaaleansinisen farkkukankaan kanssa. Vihkon askartelu oli mukavaa ja palkitsevaa hommaa. Sellaisia voisi aivan hyvin tehdä jatkossakin, vaikkapa kummilapsille lahjaksi. 

Kuvapäiväkirjani ulkoasu

Valitsin kuvani aiheeksi suunnittelemani kihlasormuksen. Sormus on muuten tasainen, mutta sitä kiertää kaksi köyttä, jotka yhtyvät merimiessolmuksi. 

1. Yhtenäinen ääriviiva
2. Ekspressiivinen ääriviiva

3.Pintaa viivoilla ja pisteillä
4. Valööri

5. Pyrin matkimaan Akseli Gallen-Kallelan luonnostyyliä

KUP8 Miten muotoilukasvatusta voisi peruskoulussa toteuttaa?

Muotoilukasvatuksen opettamisessa on luontevaa lähteä liikkeelle muotoilun määrittelemisestä. Ensin opettaja on jäsentänyt aiheen omassa päässään, ja sen jälkeen hän käsittelee sitä oppilaiden kanssa. Käytettävyyden, funktionaalisuuden ja tuotteeseen iittyvien arvojen ja mielikuvien yhteensovittaminen kiteytyy ytimekkäästi muotoilu-sanaan, mutta oppilaat ptäisi saada mieltämään asia luontevasti. Helposti siihen liitetään monimutkaiseksi vyyhdeksi kiertyvä mielikuva, vaikka se todellisuudessa on jokapäiväinen asia elämässä. On tärkeää kyetä osoittamaan oppilaille, ettei ole kyse mistään erittäin korkealentoisesta tieteestä, jota harjoitetaan vain hienoissa laitoksissa , vaan kyse on loppujen lopuksi erilaisten materiaalien muokkaamisestajotakin tarkoitusta ja päämäärää palvelevaan muotoon. Muotoilu liittyy vahvasti tähän elettyyn elämään, joten siitä kannattaisi olla jollakin tavalla kiinnostunut. Etenkin järkevän ja tarkoituksenmukaisen kriittisyyden näkökulman opettaminen tässä länsimaisessa, teollisessa tavarapaljoudessa on tärkeä taito. Lapset ja nuoret ovat aivan erityisesto naurettavan listan kärjessä mitä tulee markkinointiin. Tarkoitan samankaltaista oppimisen arvoista näkemystä, kuin medialukutaito, että ei oteta kaikkea vastaan valmiiksi pureskeltuna ja totena. Jos yksilöllä on jonkinlaisia ajattelun työkaluja arvioida esillä olevia kaupallisia tavaroita ja esineitä laadullisten piirteiden näkökulmasta, se voi kauaskantoisesti edistää esimerkiksi kestävän ja eettisen kehityksen periaatteita.

Muotoilu voidaan nähdä eräänlaisena yleisenä näkökulmana esineelliseen maailmaan, kenties hieman samalla tavoin kuin etiikka voi olla yleisnäkökulma kaikkeen ihmisen toimintaan. Haen tällä sellaista ajatusta, että kyseessä on näkökulma, joka on pysyvästi kaiken taustalla. Muotoilun ja kasvatuksen laaja-alaisen luonteen takia tarvitaan opiaineiden vlistä integraatiota, jotta voitaisiin puhua hyvästä muotoilukasvatuksesta. Sillin muotoilun ominaisuus ja elmeneminen eri aineiden kohdalla pääsee parhaiten esiin. Tämä edellyttää koulumaailman käytäntöjen keskellä opettajien keskinäistä hyvää vuorovaikutusta, sillä muuten homma takkuaa ja onnistuu vain aika suppealla skaalalla.

Tavoitteiden asettaminen muotoilukasvatuksessa on om alukunsa, johon vaikutta tietenkin valtakunnallisen opetussuunnitelman perusteet. Oppilaiden aktiivinen suhde esineympäristöönsä on yksi näkemys muotoilukasvatuksen olennaisista piirteistä ja tavoitteista. Lisäksi siinä on myös yleissivistävyyden piirre mukana. Tällaisia tavoitteita kohti kannattaa pyrkiä.

Lähtökohtia käytäntöön eli konkreettisen muotoilukasvatuksen toteuttamiseen on laadittava ajatuksella. Johdonmukainen opetus mahdollisesti motivoituneemman asenteen oppilaankin kohdalla ja se taas edesauttaa opetuksen tavoitteiden saavuttamista. Millä tavalla muotoilukasvatusta sitten voidaan toteuttaa? Ajattelen, että luonteva tapa tutustua ja mieltää muotoilua oppilaiden kanssa on kytkeä se heidän elämänsä kulttuuriseen kontekstiin tai lähestyä muotoilua oppilaiden elämän ja kokemuksien kautta. Esimerkiksi mieliesineen tarkastelu auttaa alkuun aiheen käsittelyssä ja opettaja voi esittää apukysymyksiä saaden oppilaan pohtimaan esineen taustalla olevia tekijöitä. Muotoilukasvatus voi lähteä liikkeelle aivan ruohonjuuritason esineanalyyseistä. Toinen hyvä tarkstelunaihe, josta itsellänikin on kokemuksia, on tutkia mitä omasta taskusta sattuu löytymään. Arkisten tavaroiden tarkastelu auttaa pääsemään liikkeelle muotoilun maailmaan.

Esineiden tarkastelun hyvä työkalu voi olla mielleyhtymiä listaava mind map, miellekartta. Sellaista laatiessa ajatukset soljuvat yleensä nopeasti eteenpäin, jakohta oppilaskin voi huomata tehneensä muotoilumaailmaan liittyvän analyysin vaikkapa jaloissaan olevista kengistä. Muotoiluun tutustumisen aloittamisessa ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, kun sopivia tarkastelukohteita löytyy yllättävän läheltä.

Esineet esiin!- nimisessä kirjassa on innoittavia esimerkkejä muotoilukasvatuksesta, sellä sen eräässä artikkelissa kerrotaan esimerkiksi yläkoulusta jonka opettajat loivat oman muotoilukasvatuksen opetussuunnitelman opetustyön ja muotoilukurssien tueksi. Kirjassa mainitut projektit ja toteutukselliset ratkaisut ovat oivallisia esimerkkejä lukijan hyödynnettäväksi omassa opetuksessa. Kaikkia menettelytapoja ei aina tule itse ajatelleeksi, joten on hyvä asia, jos jostakin saa virikkeitä opetuksen suunnitteluun.

Ilokseni olen todennut, että on jo olemassa muutamia hyviä, suomenkielisiä apupaketteja oppilaiden muotoilukasvatuksen tueksi. Esimerkiksi kerhokeskukselta ilmaiseksi saatavissa oleva Muotoiloa-kirja antaa hyviä näkökulmia aiheen lähetymiseen. Se on myös ladattavissa sähköisessä muodossa, jos eo halua konkreettista, muotoiltua kirjaa tilata. Kirjan monipuolisen otteen ansiosta lukija saa kattavan eväspaketin muotoilukasvatuksen suunnitteluun ja toteutukseen.

Lähteet:

Vira R. Ikonen P. (toim.) Esineet esiin! Näkökulmia muotoilukasvatukseen. Taiteen keskustoimikunta. 2004

Kenttälä M. (toim.) Muotoiloa! Opettajan opas muotoilukasvatukseen. Kerhokeskus 2009

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Opetushallitus. 2004  

KUP7 Ylevä

Minulta jäi tämä kuva ottamatta kurssin aikana, joten valitsin valokuvakirjastostani ylevän kuvan. Valinta oli kuitenkin niin vaikea, että valitsin pari finalistia, joista ylevin olisi päätynyt blogiin, kunnes päätin, että teen ylevän kuvasarjan, jolloin vaikeaa valintaa ei tarvitse tehdä. Valitsin sarjaani kuvia purjehdukselta Rauma-Hudiksvall-Gävle-Maarianhamina-Visby-Utö-Gappo-Rauma. Sarjan kuvat on otettu venekuvia lukuunottamatta Gotlannin pääkaupungissa Visbyssä.

Kuvat on kerätty kansiosta, johon keräsimme yhteen kuvamme, joten osan tekijänoikeudet omistaa Juho Rintala.

Aamu - tai ilta

Tähystäjä

Mastoperspektiivi

VIsbyn vierasvenesatama

Yksi Visbyn kirkoista (vasemmalla) :D

Melkein täysi miehistö...

...Sikaritauolla koko miehistön voimin

Visbyn muurit

Kapteenimme Jooseppi

KUP7 Vessaslogan

Ylösalaisin smile, vai U-O-O? Ei, kyllä se on oikeinpäin UKK

En muista tehtävänantoa tarkasti, mutta jotenkin kantaaottavan sen piti olla. Automaattisesti lähdin miettimään, mitä olen oikeassa elämässä vastaavina "taideteoksina" nähnyt. Mieleeni nousi Che Guevara.  Kapinallinen, joka  toimi näkyvänä äänitorvena suuremman joukon sisäiselle äänelle. Muita vastaavia on ollut mm. propagandahahmot Uncle Sam, Lenin, Stalin.. .jne. Ehkä pop-taiteen muokkauksen Marilyn-kasvoista voisi lisätä myös tähän joukkoon.

Ajattelin lähestyä aihetta nostamalla itsekin esille erään suurmiehen. 

Sain kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun tyylittelin Presidentin kuvaa yksinkertaisemmaksi saaden samalla sapluunan teon nopeammaksi. 

Mielestäni tässä yksinkertaisuus on oiva tehokeino viestin lähettämisessä. Less is more. Ehkä katsoja ei aivan heti tunnista hahmoa ihmisotsaksi. Mutta oivaltaminen yleensä palkitsee, ainakin minua. Suoranaisesti teoksen ei ota kantaa mihinkään asiaan. Se herättelee katsojan miettimään omaa suhdettaan entiseen presidenttiimme. Ehkä myös sitä, mitä minä olen halunnut viestittää. 

Onko Urhon Seinälle maalaaminen ihannointia vai "Kekkoslovakiamaista" satiiria? Kysymyksen kiertäen, se on vähän vaikea asia meille suomalaille. Valtiomiehenä hän oli nerokas ja kuulemma kansan mies. Toisaalta poliittinen tilanne ja häikäilemätön vallankäyttö keskitti taas hänelle Suomessa ennennäkemättömän vallan, joka ei aina kestänyt päivänvaloa. Hän jakaa mielipiteitä veiläkin, liki 30 hautavuoden jälkeenkin. 

Toivon, että teos innoittaa katsojaansa tutustumaan omaan lähihistoriaamme. Sillä "Kansa, joka ei tunne historiaansa, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta kestävälle pohjalle." -Adolf Enrooth- 

KUP7 Taskulamppuvalomaalaus

En ehtinyt demojen puitteissa maalata taskulampulla, joten tein työn isäni ja veljeni kanssa eräänä loppukesän yönä. Töissä ei ole sen syvempiä merkityksiä mietittynä. Tulokset tulivat sattumanvaraisten kokeilujen pohjalta. 

Tekniikka on mielenkiitoinen ja erittäin hyvää kamerankäyttöharjoitusta. 

KUP7 Vuorokausi majassa

Alkuperäinen, hieman värikkäämpi työ hukkui. Tässä majani musitinvaraiseen luonnokseen liitettynä 

Herään lokkien kirkunaan. Aurinko on noussut jo melkein korkeimmilleen. On kuuma, tukahduttavan kuuma. Venyttelen banaaninlehtivuoteella ja heräilen rauhassa. Nautin. Nautin suolaisesta tuulesta, kuumuudesta ja siitä, kun ei tarvitse kiirehtiä mihinkään, minun ei tarvitse tehdä mitään, eikä minulta edes odoteta mitään. Olemme rantautuneet autiolle saarelle jonnekkin päiväntasaajan tienoille. Täällä aurinko paistaa suoraan pään yläpuolelta ja vesi on turkoosin sinistä ja uskomattoman kirkasta.

Olen toteuttamassa suurta unelmaani. Elän siinä. Onhan tämä pallon kiertäminen tuulivoimalla aika pitkä häämatkaksi. Mutta siitä olen aina haaveillut. Lähtiessä nauroimmekin, että kestääköhän suhteemme sitä, mutta luulisi että vuodenpäivät samassa veneessä killuttuamme olisemme hitsautuneet kohtuullisen hyvin yhteen.

Kun on paljon aikaa, niin se aika menettää merkityksensä. Kun ei ole aikatauluun sidottuja velvoitteita, niin elämä vain kulkee, aika kuluu luonnollisen vuorokausirytmin mukaan. Ajantaju menee joskus aivan sekaisin. Joskus vuorokausi tuntuu viikolta ja viikko vuorokaudelta.

Nytkin olen loikoillut vuoteella jo useamman tunnin piirrellen ja päiväkirjaa selaillen ja täydentäen. Kohta kuumin aika päivästä on ohitse ja voimme alkaa valmistaa ateriaa. Nuotion kivillä siihen kuluukin runsaasti aikaa, koska halusimme pärjätä täysin saaren antimilla. Ruoanlaittovälineet jätimme tarkoituksella lahdenpoukamassa keluuvaan veneeseen.

Syömisen jälkeen alamme suunnittelemaan matkan jatkamista. Laskemme etäisyyksiä lähimpiin asuttuihin paikkoihin. Tutkimme kartasta kaikkia mielenkiintoisia paikkoja, joihin haluamme tutustua. Siinä vierähtääkin useita tunteja, mutta on mukavaa, ettei silti tule jotakin laiminlyönyt olo. Ei ole mihinkään kiire.

Sitten taas nukumme. Nukumme, vaikkei vielä väsyttäisikään, sillä tarvisemme lepoa. Purjehdus on niin rentouttavaa, vaikka onkin rankkaa tähänvuodenaikaan näillä leveysasteilla.   

KUP7 Kipsiveistos

Aloitimme kipsiveistosten teon piirtelemällä viivoja. Jokaiselle jaettiin käyntikortin mallisia papereita, joihin hahmoteltiin horisontaalisia viivoja. Kukin valitsi kaksi mieleisintä, joiden pojalta lähdimme tekemään veistokset. 

Työn vaikein vaihe oli taikoa tyhjästä pahvilaatikko, johon aihio valettiin. Lopulta sain laatikon taiteltua ja sen pitkiin sivuihin piirsin valitsemani kaksi viivaa ohjeistuksen mukaisesti. Tähän muotopuoleen laatikkoon sitten kaadoin kipsimäskin ja tasoitin teräsviivottimella pitkien sivujen reunoja mukaillen. Näin veistoksesta tuli modernin näköinen, kun mitään selkeitä muotoja ei ollut nopealla vilkaisulla näkyvissä. 

Kun kipsi oli kuivunut sen pintaa viimeisteltiin kaikenlaisilla rapsuttimilla, veitsillä ja hiomapapereilla. Valmiista töistä otettiin valokuvia eriväristen valojen avaulla. 

Valitisn viivoikseni aiheet, jotka olivat kuin vstakohtia toisilleen. Toisessa on Egyptin pyramidien silhuetti auringonlaskussa ja toinen oli nietokseen tehty suuri lumilautahyppyri. 

Tutustuminen kipsiin herätti minussa ristitiitaisia tunteita. Odotin kuvanveistotunteja siuurella innolla. Valmiiksi annettu teema ja toteutusmalli ei tyydyttänyt minun odotuksiani. Odotin, että pääsen veistämään "oikeasti" muotokuvaa tms. mutta materiaalin työstäminen jäi tällä tekniikalla puolitiehen.  Minun oli vaikea motivoitua tehtävästä, kun oivalsin, ettei omalle luovuudelle ja materiaalin muokkaamiselle olekaan tarpeeksi tilausta tässä työssä. 

Fiiliksiäni syvensivät vielä epäselvyydet kipsimassan sekoitussuhteista ja käyttäytymisestä. Toisinsanoen kipsivellillä lärkkiminen meni täysin puihin. Toisilla velli oli liian löysää viivottimella tasoitettavaksi ja kolmiulotteisuuden saamiseksi, kun toisilla taas kipsi jämähti rasiaansa ennen aikojaan. Tässä vaiheessa opettajan taiteilijamainen habitus ja haparoiva epävarmuus otti rankasti päähän. Ideat olivat kyllä ihan hyviä ja lennokkaita, mutta kosketuspinta todellisuuteen ja realistiset mahdollisuudet toteuttaa ideat käytännössä liihottelivat mielikuvituksellisten ideoiden tasolla. 

KUP7 Retki Euraan

Kävimme eräänä sateisena syysiltana opintoretkellä Euran Kauttuan ruukinpuistossa. Tutustuimme Alvar Aallon suunnittelemaan rakennukseen ja vierailimme Design-myymälässä. Kauppias esitteli meille liikettään, omaa historiaansa sekä Kauttuan ruukinpuiston vaiheista. Historiapläjäys oli mielenkiintoista kuultavaa ja päätin, että palaan tutustumaan paikkaan paremmin paremmalla säällä- joskus kesällä. 

Ruukinpuistosta suunnistimme Euraan persoonallisen taiteilijan luokse. Vierailu oli hämmentävä. Tuntui, että jo heti pihapiiriin astuttuamme moni totuttu ns. normaali käytäntö suistui raiteiltaan. Taiteilija Pirjo Hamn-Hakamäki otti meidät avosylin vastaan ja minua alkoi epäilyttää, että tunnenko, tai tunteeko hän meidät entuudestaan- niin tuttavallinen hän oli. Hän avasi kirjaimellisesti kotinsa ovet meille. Tutustuimme hänen kotiinsa (joka oli vanha apteekki) aina makuuhuonetta myöten. Minulla oli hiukan vaivaantunut olo, kun koin astuneeni täysin vieraan ihmisen intiimimmälle reviirille, mutta hän näytti olevan vain hyvillään vieraistaan. Tarjosipa glögitkin, muistaakseni terästämättömänä.

Varsinainen vierailukohteemme osoiteessa oli kuitenkin pihariiheen rakennettu näyttely sekä joenrantaan (sekä osittain jokeen) rakennettu valotaideteos. Värit olivat valloittavat ja teosta katseli mielellään, vaikka vettä hiukan tihkuttikin. Teoksen takana oli hienoja ajatuksia ympäristönsuojelusta.  

Rannassa oleva kantaa ottava valotaideteos

Taiteilijan kodista otin luvan jälkeen pari kuvaa minua sykähdyttäneistä maalauksista. Taulut kilpailivat maalaajansa 
kanssa värikkyydestä. Vierailu oli antoisa ja piristävä valonpilkahdus keskellä syneimpää syksyä. 

Flamencotanssija

Jousiorkesteri

KUP7 Ympäristötaideteos

Tein oman ympäristötaideteokseni kolmen hengen ryhmässä Arton ja Rasmuksen kanssa. Väänsimme harjateräksestä ja muusta romumetallista tikku-ukot, jotka työskentelevät käyttäen jotain perinteistä käsityökalua. Asetimme valmiit työt kokonaisuudeksi Torni-rakennuksen seinustalle. Minun ukkoni on seppä, joka takoo rautaa suurella pajavasaralla. Samassa kuvassa on myös Rasmuksen sahaaja-veistos. 

Valitsimme metallin oman kouluttussuuntamme vuoksi. Ajattelimme, että meidän työmme kestää. Kestää vaikka talven ja tuiskun, tai pientä kolhimistakin. 

KUP7 Pysäyttävä yksityiskohta kotimatkalla

Saimme tehtäväksi etsiä kotimatkalta joitakin pysähdyttäviä yksityiskohtia. Tehtävä oli mielenkiintoinen, koska ympäritöä tuli havainnoitua aivan eri intensiteetillä, kuin tavallisesti. Olen kyllä muutenkin sellainen haaveilija ja nautiskelija ja pidän ympäristöni havainnoimisesta, mutta nyt koulumatkaa tutkiskeli linssin läpi uusin silmin.

Konkreettisesti pysäyttävä yksityiskohta Satamakadun ja Valtakadun risteyksessä

Valokuvauspäivän aamuna keli oli kostea ja sumuinen. Valitsin omaksi kuvakseni irronneen kaivonkannen ja siitä varoittavat puomit. Yritin saada taustalle Lönnströmin taidemuseota, mutta rajaus lipsahti hiukan liian alle ja tausta ei mahdu kokonaisuudessaan kuvaan. 

Rehtävä oli mukava, mutta jäi hiukan irralliseksi. Oletin, että sen pohjalta teemme jonkun työn, mutta blogiin lisääminen sai tällä kertaa riittää.

KUP7 Aistikävely

Teimme syksyllä aistikävelyn seminaarinmäellä. Ryhmämme jaettiin kahtia ja toiselle puolikkaalle sidottiin silmille side, jotta havainnointi tapahtuisi kaikilla aisteilla silmiä lukuunottamatta. Pareittain sitten kuljeskelimme ympäri Sempunmäkeä ja taluttaja, jolla ei ollut sidettä silmillään sai tutustuttaa sokkona olevaa eri tuoksuihin, kuulemuksiin, tuntemuksiin jne. Koskettelimme mm. käpyjä, kylmää rautaa ja karheaa puunrunkoa. Kuuntelimme lehtien kahinaa jaloissamme, liikenteen melua, toisia taluttaja-talutettava pareja sekä taluttajan ohjeita. Haistoimme mullan tuoksun ja minä aistin vahvasti turhautumista ylipitkällä ja tylsällä kävelyretkellä. En jaksanut jostakin syystä motivoitua aistimaan kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Ehkä syynä oli kylmä, märkä- syksyisen kolea sää ja pitkä koulupäivä, joka vielä jatkui tälläisella "liirum laarumilla".

Alussa magneetti näytti samalta,
 kuin tätini maalaama kortti

Jos itse pitäisin aistikävelyretken, rajaisin ajan maksimissaan 10-15 minuuttii per talutettava. Puolessa tunnissa pää meinasi räjähtää kaikesta aistimastani. Silmien sitominen herkisti muita aisteja jopa ärsyttävän paljon. Lisäksi motivointiin ja tehtävän tarkoituksen kertomiseen pitäisi käyttää pidempi aika, jos luokassa on yksikään normaali poika-ihminen. Jokin tehtävä aistikävelyn ajaksi voisi luoda merkityksiä nuuhkimisille, kuulosteluille  ja tunnusteluille. Itse turhauduin pelkkään aistimiseen. Tuntui turhalta vain käveleskellä ja yrittää innostua kaikesta kokemastaan, kun ei tiennyt, mihin kokemuksensa olisi voinut kanavoida. Olisin halunnut kävelyn aikana jo ideoida tehtävän toteutusta, silläkin riskillä, että se olisi saattanut viedä huomiota pois aistimisesta.

Sisälle siirryttyämme teimme asitikävelyn "innoittamina" jääkaapin oveen magneetit, joihin kiinnitimme ulkoa kerämäämme materiaalia. Minä tein koivunlehden muotoisen pahvinpalan, johon liimasin juuri saman kokoisen koivunlehden. Minusta siitä tuli hienompi, mitä aistikävely antoi aihetta odottaa. Harmi vain, että hukkasin sen ennen dokumentointia. Pitkään se kyllä pyöri työpyöydälläni samalla kun kellastui vihreästä kuolleen keltaiseen, mutta kuvaa en ehtinyt siitä saamaan.

Ennen hukkumistaan lehti muistutti väriltään tätä

KUP5 Sarjakuva

Sarjakuvani kertoo vanhasta opiskelijakämpästäni, sekä sen parista sen anonyymistä asukista. Hahmot kyllä tunnistavat itsensä.

Asukit olivat selkeästi kahtiajakautuneet tavoiltaan. Osa heräsi aikaisin opiselemaan. Toinen puolisko taas heräsi juuri ennen Kulinariumin sulkemisaikaa. Ja yksi asunnon viidestä asukkaasta oli valinnut sivuaineekseen...

KUP5 Kamerahetki lapsen kanssa

 Toteutin kamerahetken kummipoikani Martin kanssa (kuvissa 5 v.) Olin viikonlopun kylässä kummipoikani perheessä ja vietimme yhdessä mm. tämän riemullisen valokuvaushetken. Kuvat on otettu iphone puhelimella, joten valokuvaus oli helppo opettaa. "tuota nappia kun vain painat, niin se ottaa kuvan...". Ja kyllähän tuon ikäiset sen oppivat hetkessä, niin Marttikin.

Kamera, Martti ja muita tyyppejä

Annoin hetkeksi kameran Martille ja... nuori luovuus puhkesi kukkaansa. Aluksi vääntelimme vuorotellen naamojamme. Martti oppi käyttämään puhelimen "peilikameraa", joten omista kasvoista kuvan ottaminen oli kirjaimellisesti, kuin lasten leikkiä. noin 20 naamakuvan jälkeen Martti lähti kameroineen tutustumaan elinympäristöönsä linssin läpi. Hetkeksi unohdin lainanneeni puhelinta, kun keskustelimme- niin kuin aikuiset monesti keskustelevat- ja puhelimen palautettuaan minua odotti "iloinen" yllätys. Valehtelematta 100 kuvaa, joista vain muutama ei ollut tärähtänyt :D Kuvia oli legoista, nukesta, autoista, vessan hanasta ja pytystä, nukkekodista, kukista jne...

Valitsin näytettäväksi OSAN Martin itse ottamista kuminaamakuvista. Nauttikaa!

 

KUP5 Raportti Second life-maailmasta ja taidenäyttelystä

Second life-seikkailu oli mielestäni täyttä sekoilua. Ensimmäinen tunti ja oman hahmon- avatarin luominen oli vielä mielenkiintoista, mutta näin kahden vuoden jälkeenkin mieleeni nousee noista tunneista turhautunut olo: Istun hapettomassa, kuumassa tietokoneluokassa torstai-iltana kello 19:37. Takana on jo reilut 10h opiskelua tälle päivälle, 36h kuluvalle viikolle. Tutustun ja kulutan aikaa virtuaalisessa maailmassa, joka on luotu oikeille ihmisille ajanvietteeksi- ei minulle. En jaksanut innostua virtuaalisesta vaateshoppailuista tai minuuttia pidempään virtuualisella skootterilla ajosta virtuaalisessa virikeympäristössä. Koin vahvasti, että ajalleni olisi ollut parempaakin käyttöä. No saimme kuitenkin virtuaalinäyttelymme pidettyä ja he kohottelivat virtuaalimaljojansa virtuaaliavajaisissa. Siis he, jotka näyttelyyn löysivät, muutama eksyi...

Oma liike-taideteokseni talon seinässä Second life-virtuaalimaailmassa

Taidenäyttelyn avajaiset pidettiin jollakin saarella second life-maailmassa. Minä melkein missasin koko tapahtuman, kun en meinannut löytää tapahtumapaikkaa. Kaverini ruudulta seurasin sivusilmällä näyttelyn kulkua navikoidessani mielikuvitusmaailmassa, jossa kaikki on mahdollista, paitsi aivan normaali, loogisuuteen perustuva suunnistaminen.

No viimetipassa löysin paikalle, eikä kyllä myöhästyminen juuri harmittanut. Opettajan innostus aiheesta ei oiken siirtynyt minulle asti ja tyydyin seuraamaan passiivisena sivusta, kun muut kohottelivat maljoja ja laittoivat virtuaaliminänsä tanssimaan aivan aitojen hihkaisu-äänien säestämänä. 

"Kaarlon & (virtuaali)elämään kyllästynyt avatar"

KUP5 Ota kiinni!-näyttely Rauman taidemuseolla

Näyttelyn ajatteleminen näin jälkikäteen tuo mieleeni vain negatiivisia muistoja. Siinä vaiheessa kevättä polttoaineeni oli loppunut jo aikaa sitten, ja sitkuttelin viimeiset viikot läpi sisulla ja edessä siintävän kesäloman voimin, terveyteni kustannuksella... Tästä lisää Yhteenvedossa... 

Inspiraatio oli vuotanut vuoden aikana tilapäisesti kuiviin, joten näyttelyn ideointi tuntui vastenpieliseltä pakkopullalta. Suunnittelut kyllä aloitettiin hyvissä ajoin, mutta se oli sellaista ei jalata maassa tyylistä pilvilinnojen rakentelua, johon Ota kiinni- näyttelyn liike-teema meidät harhautti. Ideat olivat kyllä huikeita ja lennokkaita, mutta käytännön miehenä ja tuossa vaiheessa hyvinkin pessimistisenä tajusin, että huvipuistotasoisten laitteiden väsääminen ei käy ihan kädenkäänteessä, varsinkaan nollabudjetilla. 

Alusta asti ryhmämme visioi yhteistoiminnallista kokemusta näyttelystä. Lopulta ideamme hioutui neljän osallistujan nosturipeliksi. Siinä nosrturin koukusta lähti 4 köyttä, joista näyttelyvieraat ottivat kiinni ja yrittivät yhteistoiminnallisesti liikutella maassa olevia taideteoksellisia punnuksia. 

Neljän käsiparin nosturipeli

Lisäksi tein klassisen sätkynukkesorsan, joka "lentää" heiluttaen siipiään ylösalas narusta vedettäessä. En muista pääsikö se näyttelyyn, ainakin protovaiheessa se jämähti opettajan sensuuriin- en käsittänyt koskaan miksi. 

Alakoululaisten elämismaailmaa ajattelin, kun tein Lukon joukkueen ketunpää logosta kojeen, joka söi suussaan olevaa ässä-pastillia (Pori Ässien logolla varustettuna, kun narusta veti. 

Ketun leuassa oleva nasta toimi saranana ylös-alas liikkuvalle alaleualle

KUP5 Solarografia

Tutustuimme valokuvauksen yksinkertaisimpaan (ja varhaisimpaan) muotoon solarografiaan. Siinä otetaan valokuva auringonvaloa apuna käyttäen. Valmistimme "kamerat" tyhjistä filmipurkeista. Sen kulkeen tehtiin reikä, jonka päälle teipattiin foliota jugurttipurkin kannesta. Siihen tehtiin neulalla pieni reikä ja kamera oli valkokuvapaperia/filmiä vaille valmis kuvausta varten.  Se asennettiin pimiössä, jottei kuva valottuisi pilalle hallitsemattomasti valoista, joita ei kuvaan haluttu. Pienen reiän päälle asetettiin pahvinpala sulkimeksi samaa tarkoitusta varten. 

Teippasin filmipurkkikamerani parvekkeelle ja avasin "sulkimen" poistamalla pahvin kameran silmän edestä. Jätin sen pariksi viikoksi valottumaan kohti keväisiä auringonlaskuja. Naapurikerrostalot, katu ja puut erottuvat selvästi kuvasta. Samoin jo mainitsemani auringonlaskut, joista voi helposti erottaa planeettamme liikkeet auringon suhteen. Helpommin sanottuna päivän pitenemisen kohti kesää mentäessä. Sen huomaa kaarista, jotka ovat vieretysten, eivät päällekkäin. Kuvasta voi melkein tulkita, milloin on ollut aurinkoista tai pilvistä. viimeinen (ylinnä oleva)kaari on jäänyt kesken, onkohan aurinko mennyt pilveen, vai kuva viety kesken auringonlaskun skannattavaksi? 

Sepänkatu 21600 Rauma

Solarografia projekti oli mielenkiintoinen. Sillä voi helposti havainnollistaa valokuvauksen periaatteen. Valotustapaahtuma on helpompi sisäistää 2 viikon aikana, kuin esim. 1/2000 sekunnissa. Olisi mielenkiintoista kikkailla samanlaisen valokuvauskojeen kanssa suurentaen aukkoa samalla valotusaikaa lyhentäen. Myös opettajan kertoma "huonekamera" jäi kiehtomaan. Josko sellaisen vaikka valmistuttuani värkkäisin, tai eläkkeellä...